Päijätsalo (Pyydysniemi)

Juuri sopiva paikka perjantai-illan viettoon, ruuanlaittoon ja Radio Suomen Puhelinlankojen kuunteluun löytyi aivan Sysmän ja Suopellon tuntumasta. Päijätsalon Pyydysniemi (61°28,9′ 25°33,7′) on aiemmin vain tyydytty ohittamaan matkalla Pinxinmäkeen tai Sysmään. Tällä kertaa ranta oli kuitenkin aivan tyhjä ja päätimme ottaa viimeisen illan yöpaikaksi tämän meille vielä tuntemattoman Päijänteen kansallispuiston kohteen.

Rannasta löytyi siisti nuotiopaikka, puuliiteri sekä puucee – myös näkötorni vain pienen kävelymatkan päässä.

Puhelinlangat ja ilta-aurinko tahdittivat mukavasti ruuanlaittoa.

Kesäloman viimeisen venereissun ja viimeisen illan kunniaksi oli pussipastan kaveriksi hankittu aineet ”halloumi-munakoisoherkkuihin”. Keittiöksi valjastettiin lähes koko laituri…

Vaimo teki valmisteluja ja Aimo paistoi trangialla.

Herkkuihin kasattiin pohjalle kypsäksi paistettua munakoisoa, päälle rapsakkaa halloumia, väliin kevyesti paistettua tomaattia ja sipulia, nupiksi vielä tuoretta rucolaa.

Ja olihan se hyvää! (Tosin osoittautui lusikka-haarukkavehkeellä hieman hankalaksi syödä…) Tiskivuoro napsahti Vaimolle:

Iltaa istuttiin vielä kotvan ajan nuotiolla, laituriin myöhemmin Lahdesta saapuneen perheen kanssa. Saatiin heiltä parit hyvät retkisatamavinkit Kalkkisten kanavan tuolle puolen ensi kautta ajatellen.

Yö meni melkoista myräkkää kuunnellessa! Kova tuuli herätti kahden aikaan: fenderit nitisivät ja natisivat venettä ja laituria vasten niin kovaa, että oli pakko niitä käydä korjailemassa. Tämän jälkeen uni jatkuikin tulpat korvissa…

Aamukahvin jälkeen lähdimme pienelle amukävelylle näkötornille.

Näkötorni oli sen verran tukevaa tekoa, että kohtalaisesta korkean paikan kammosta kärsivä Vaimokin uskalsi hyvin mielin kiivetä korkeimmalle tasolle. Upeat maisemat!

Tornin infotauluissa kerrottiin seuraavaa:

Yleistä:

-nuotiopaikka

-puucee (perussiisti, joskin jo totuttuun tapaan melko täynnä)

-rantautuminen laituriin kiviä varoen

-näkötorni 500 metrin päässä, upeat maisemat!

-sekä Suopellon että Sysmän palvelut vain pienen ajomatkan päässä

 

Aamiainen oli tarkoituksella jätetty niukaksi. Luvassa oli nimittäin kesän toinen vierailu Pinxinmäen ravintolassa perinteisten burgerien merkeissä!

Pixinmäen burgeri maistui jälleen! (Tosin tällä kertaa sämpylä oli jostain syystä jäänyt varsin vaaleaksi ja burgeri oli hieman jäähtyneen oloinen. Joka tapauksessa, hyvää oli ja kaikki meni!)

Mukaan tarttui kesämuistoksi myös paikallisen yrittäjän valmistamat korvakorut, joita olin ihastellut jo edellisellä käyntikerralla.

Ja niin lähdimme Pinxinmäestä ajamaan haikein mielin kohti kotisatamaa. Tähän päättyisi kesäloman 2017 veneilyt sateineen, paisteineen, retkiherkkuineen ja upeine maisemineen! Vaan vaikka arki alkaa, kenties viime vuosien tyyliin hienoja veneilysäitä löytyy vielä pitkälle syksyyn…

 

Reissumme seuraajia ja lukijoita lämpimästi kiittäen,

Aimo ja Vaimo

Vaihtelevan sään veneilypäivä

Nimetön jäi taakse ja lähdimme sumuiselle Päijänteelle.

Otimme suunnaksi ”Päijänteen erakon” saaren, Koreakoivun.

”Toivo Pylväläinen asutti pientä Koreakoivun saarta Päijänteellä lähes 40 vuotta. Seuranaan hänellä oli eläimet sekä satunnaiset vierailijat, jotka saivat astua Pylväläisen saarelle, mikäli tuomisena oli kossupullo. Miehen huhutaan muuttaneen Koreakoivuun naishuolien takia.” (https://yle.fi/uutiset/3-6709920)

Kuvakaappaus Helsingin Sanomien sivulta.(http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002914129.html)

Päätimme tällä kertaa kuitenkin jättää saaressa vierailun seuraavaan kertaan ensisijaisesti hieman hankalasta tuulesta johtuen (rannassa näytti myös olevan kookkaan veneen lisäksi suurehko telttakatos, emmekä olleet aivan varmoja olisiko saareen rantautuminen ollut sopivaa).

Koreakoivu jäi tällä kertaa näkemättä.

Jatkoimme kohti Sysmää. Tuuli puhalsi ja Päijänne näyttäytyi edelleen harmaana ja sumuisena.

Sysmää lähestyttäessä sää alkoi yllättäen muuttua selkeämmäksi. Vierasvenesatamaan päästyämme aurinko paistoi ja kävimme kauppareissun lisäksi rantaterassilla siemailemassa huurteiset.

Vierasvenelaituri alkoi hiljalleen täyttyä viikonlopun viettäjistä: rantaravintolassa olisi illan tullen ohjelmassa livemusiikkia. Päätimme itse kuitenkin jatkaa hieman rauhallisempaan miljööseen viettämään iltaa, perjantaiseen tapaan Puhelinlankojen ja kokkailun parissa – olihan nyt kesäloman viimeinen veneilyperjantai! Sää suosi edelleen, kun jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen.

 

Sysmän laivaranta ja Pinxinmäki (Suopelto)

Vähä Karhusaaresta lähdimme piipahtamaan Sysmän laivarannassa (61°30,0′ 25°41,4′) ja Sysmän torilla kirjakyläpäivillä. Mukaan tarttui – kuinka ollakaan – läjä vanhoja Aku Ankkoja ja pari taskukirjaakin, joita ei omasta kokoelmasta vielä löytynyt.

Uutta puhelinta (vanha hajosi heti vesille lähdettyämme) ei tällä kertaa Sysmästä saatu – puhelinkauppias kun oli lauantaisin tavoitettavissa vain erikseen sovittaessa.

Yleistä (Sysmän laivaranta):

-laivarannassa laajalti palveluita veneilijöille (mm. suihkut, pesutupa)

-yöpyminen ?€

-ravintola

-tankkaus kanisteriin (Neste Sysmä 200m satamasta)

Sysmästä jatkoimme vain pienen ajomatkan päähän,  Suopellon (61°29,5′ 25°34,8′) Pinxinmäkeen. Viehättävä miljöö, ravintolan erinomainen ruoka ja vuokrattava sauna houkuttelisivat jäämään laituriin yöksikin, mutta valitettavasti sataman WC-tilat (ravintolan yhteydessä) ovat käytössä vain paikan aukioloaikoina – yöaikaan WC-tiloja ei siis ole käytössä lainkaan!  Satamamaksun (10€) luulisi kuitenkin sähkön lisäksi sisältävän myös ympärivuorokautisen WC:n. (Tilanne oli tämä ainakin vielä viime kesänä, nyt en tullut asiaa erikseen varmistaneeksi.) Viime kesänä jouduimme juuri tästä puutteesta johtuen lähtemään hurjaan tuuleen yöpymään muualle, vaikka sää ei todellakaan ollut enää pienelle veneellemme turvallinen.

Tälläkin kertaa hyödynsimme siis jälleen vain Pinxinmäen erinomaista ravintolaa: Päijänteen parhaat burgerit löytyvät ehdottomasti täältä!

Yleistä (Pinxinmäki):

-hieno ja tunnelmallinen miljöö

-erinomainen ravintola

-WC-tilat ravintolan yhteydessä (HUOM! Ainakin kesällä 2016 olivat käytössä veneilijöille vain ravintolan aukioloaikoina, mikä rajoittaa pienempien retkiveneiden yöpymistä!)

-yöpyminen 10€

-tankkaus (myös suoraan tankkiin) Suopellon puolella