Vaihtelevan sään veneilypäivä

Nimetön jäi taakse ja lähdimme sumuiselle Päijänteelle.

Otimme suunnaksi ”Päijänteen erakon” saaren, Koreakoivun.

”Toivo Pylväläinen asutti pientä Koreakoivun saarta Päijänteellä lähes 40 vuotta. Seuranaan hänellä oli eläimet sekä satunnaiset vierailijat, jotka saivat astua Pylväläisen saarelle, mikäli tuomisena oli kossupullo. Miehen huhutaan muuttaneen Koreakoivuun naishuolien takia.” (https://yle.fi/uutiset/3-6709920)

Kuvakaappaus Helsingin Sanomien sivulta.(http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002914129.html)

Päätimme tällä kertaa kuitenkin jättää saaressa vierailun seuraavaan kertaan ensisijaisesti hieman hankalasta tuulesta johtuen (rannassa näytti myös olevan kookkaan veneen lisäksi suurehko telttakatos, emmekä olleet aivan varmoja olisiko saareen rantautuminen ollut sopivaa).

Koreakoivu jäi tällä kertaa näkemättä.

Jatkoimme kohti Sysmää. Tuuli puhalsi ja Päijänne näyttäytyi edelleen harmaana ja sumuisena.

Sysmää lähestyttäessä sää alkoi yllättäen muuttua selkeämmäksi. Vierasvenesatamaan päästyämme aurinko paistoi ja kävimme kauppareissun lisäksi rantaterassilla siemailemassa huurteiset.

Vierasvenelaituri alkoi hiljalleen täyttyä viikonlopun viettäjistä: rantaravintolassa olisi illan tullen ohjelmassa livemusiikkia. Päätimme itse kuitenkin jatkaa hieman rauhallisempaan miljööseen viettämään iltaa, perjantaiseen tapaan Puhelinlankojen ja kokkailun parissa – olihan nyt kesäloman viimeinen veneilyperjantai! Sää suosi edelleen, kun jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen.

 

Aurinkoa etsimässä

Aimo ja Vaimo ovat vesillä taas! Lupaus ”kesän parhaasta helleviikosta” (eri iltapäivälehtien ja sääuutisointien mukaan) sai palaamaan Päijänteelle vain noin viikon tauon jälkeen.

Mutta missä olikaan luvattu aurinko helteineen? Retken alkaessa taivas näyttäytyi tutun pilvisenä eikä lämpötila ollut lähelläkään hellettä (mielestäni hellerajaa olisi sinänsä voinut laskea jo vuosia sitten) – taisimme siis jälleen kerran tuoda pilvet mukanamme…

Vaan tämähän ei Aimoa ja Vaimoa lannistanut: jos ei aurinko löydä Bruuverin luo, täytyy siis Bruuverin löytää auringon luo! Loman viimeinen veneretki saikin nimen ”aurinkoa etsimässä”!

Matka eteni Pinxinmäen pissatauon ja veneen tankkauksen jälkeen jo varsin aurinkoisissa, joskin edelleen hieman viileissä tunnelmissa. Kesä kuitenkin näytti jälleen parasta puoltaan! Päätimme lähteä nauttimaan hienosta säästä vanhaan tuttuun Nimettömään – jo kolmannen kerran tänä kesänä.

Ajoimme tällä kertaa Nimettömään Kelventeen itäpuolta. Aurinkoiset rannat olivat täynnä veneilijöitä, nauttimassa Suomen suven tarjoamasta suloisuudesta!

Taustalla Hinttolan hiekat.

Kirkkosalmen kohdilla tapahtui tämän kesän (ja kenties koko veneilyhistoriamme) vaarallisin tilanne. Ajoimme Kelventeen itäpuolta kohti viitoitettua, kapeaa Kirkkosalmea. Vastakkaisesta suunnasta salmea lähestyi myös purjevene. Ajamaamme väylään yhtyi toisesta suunnasta (kulkusuuntaamme nähden vasemmalta) reitti, jota pitkin salmea lähestyi hurjaa vauhtia myös pikakiituri – silmämääräisesti arvioituna tulisimme saavuttamaan salmen suurin piirtein samaan aikaan. Koska sääntöjen mukaan vasemmalta tulevilla on väistämisvelvollisuus, oletimme tietenkin takavasemmalta tulevan kiiturin hiljentävän vauhtiaan ja antavan meidän lähestyä kapeaa salmea ensin. Toisin kävi. Kun kohtasimme purjeveneen kanssa salmen kapealla väylällä, takaamme tuleva kiituri ajoi hurjaa vauhtia välistämme jättäen valtavat aallot jäljeensä. Kaveri vielä moikkasi reteesti mennessään, samalla kun jatkoi kaasu pohjassa ajamistaan vasemmalle kaartaen. Valtavat sivuaallot keikuttivat pientä Bruuveria pahasti pois väylältä (onneksi viitoitetun reitin ulkopuolella ei ollut kiviä), eikä purjevenekään varmasti näiltä aalloilta säästynyt. Kun tilanteesta oli selvitty (ja Vaimon toimesta melkoinen litania ärräpäitä perään huudeltu), tilanne häkellytti ja mietitytti edelleen sen verran, että visiitti Trafin sivuille tuntui allekirjoittaneen mielestä tarpeelliselta:

”Liian usein vesillä liikkuessa kohtaa veneilijöitä, jotka eivät tunne vesillä liikkumisen sääntöjä. Jotkut kuvittelevat olevansa etuajo-oikeutettuja, koska ovat liikkeellä isommalla veneellä. Vesillä liikuttaessa ei kuitenkaan ole etuajo-oikeuksia, vaan väistämisvelvollisuuksia. /–/ Kun moottoriveneiden kulkusuunnat risteävät (tai tässä tapauksessa kaiketi yhtyvät, Vaimon oma huomio), vasemmalta tuleva on väistämisvelvollinen. Vesillä toimitaan siis samoin kuin tieliikenteessä. Mikäli mahdollista, vasemmalta tulevan on syytä väistää oikealta tuleva vene perän takaa. Väistämisen voi suorittaa esimerkiksi veneen nopeutta ja kurssia muuttamalla.”(https://www.trafi.fi/veneily/tiedot_ja_taidot/vaistamissaannot)

Lienee siis varsin selvää, että takaamme vasemmalta vauhdilla lähestynyt muskelivene toimi väärin, edellisiin väistämissääntöihin viitaten. Alla kuvassa vielä kartta tilannetta selventämään: punaisella Bruuverin, keltaisella pikakiiturin ja sinisellä purjeveneen tulosuunnat – mintunvihreällä on ympyröity kapea kohtaamispaikka salmessa.

Tilanteesta selvittiin onneksi säikähdyksellä.

Nimettömässä oli lisäksemme vain muutama vene ja saimme  Bruuverin vanhaan tuttuun paikkaan ankkuriin. Pakollisella puucee-tilanteen tarkistuksella huomasin, että ”huojuva torni” oli poissa: aikaisemmista kerroista poiketen vessa oli melko äskettäin osittain tyhjennetty ja puruja tuotu lisää! Mahtavaa!

Iltapalaksi oli jälleen varattu tämän kesän hittiretkievästä, quesadilloja, joita paistettiin tällä kertaa veneen katolla ilta-auringon helliessä.

Kuinka ollakaan, aamulla ystävämme vesisade yllätti jälleen…

Sateisen aamun jälkeen matkamme pääsi jatkumaan puoliltapäivin sumuisessa säässä.

 

Kolea kotimatka

Kaksi yötä Jyväskylässä vietettyämme päätimme lopulta lähteä suoraan kohti kotisatamaa, paria päivää suunniteltua aikaisemmin. Vettä oli alkanut sadella jo aamuyöstä, lämpötila oli aamulla noin kymmenen asteen hujakoilla eikä huomattavaa parannusta säätilaan ollut luvassa. Makuupussit olivat tavallistakin kosteammat, eikä niitä nyt saanut edes ulos tuulettumaan – kylmä kosteus alkoi hiipiä myös vaatteisiin, luihin ja ytimiin. Kotisatama rantasaunoineen kuulosti ainoalta oikealta vaihtoehdolta.

Hyiselle paluumatkalle lähdettiin heti rantakioskilla nautitun aamiaisen jälkeen. Odotettavissa oli kosteaa kyytiä, joten päälle puettiin sadevarusteet. Kaikki mahdollisesti kastuvat kamat piilotettiin keulaan tai aivan perälle sateen pärskeiden ulottumattomiin. Matka alkoi sateen välillä tihkuttaessa ja kolean tuulen puhaltaessa.

Huolestunut peränais.

Myöhemmin puuskittainen tuuli vain yltyi…

…ja kylmä sade kävi kasvoja vasten kuin joku olisi heitellyt pieniä jääpiikkejä!

 

Onneksi luvattoman huono huumori lämmitti mieltä tässäkin kelissä! (Lausahdus löytyy muuten myös kotimaisesta ”Kuutamosonaatti” -elokuvasta – luvattoman huono sekin…)

 

Pysähdyimme Korpilahdella lämmittelykahveilla. Vaimo ei enää tuntenut sormiaan läpimärkien hanskojen jäljiltä, joten käsiin vaihtui mummun kutomat villasukat, jotka olivat muutenkin reissuvarusteena korvaamattomat!

Kolmen tunnin hyisen ajon ja matkan aikana pidetyn lyhyen lämmittelykahvipaussin jälkeen päästiin vihdoin tuttuihin maisemiin.

Tältä erää Bruuverin, Aimon ja Vaimon reissut päättyivät tähän – vaan hyvien säiden sattuessa, kenties matka jatkuu vielä ennen kesälomien loppumista… ⚓️