Kohti kautta 2018

Bruuveri heräteltiin talviuniltaan helatorstain jälkeisenä viikonloppuna. Talvi oli sujunut autotallikatoksen alla varsin leppoisasti ja vaurioitta – joskin pariin, kolmeen kertaan oli talven aikana syytä käydä tyhjentämässä lumet katolta.

Huoltotoimenpiteitä varten vene hinattiin katoksestaan mökin pihalle. Moottoriin vaihdettiin termostaatti, öljynsuodatin sekä öljyt,  ja pian – mustan savupilven laannuttua – moottori hyrräsi taas kuin kissa uuninpankolla!

Tulevaa kesää varten varattiin Bruuverille venepaikka läheiseltä laivalaiturilta; kotisatamaan johtava kapea ja ajoittain todella matala väylä on valitettavasti aiheuttanut viime vuosina turhan paljon päänvaivaa Päijänteen vedenkorkeuden vaihdellessa – puhumattakaan kotisataman muurahais- ja siitepölyhaasteista… Oman lisäjännityksensä vesille laskemiseen toi mutavellinä osittain lainehtinut mökkitie, josta onneksi selvittiin ilman ongelmia.

Kauden ensimmäiset ajot saatiin käydä hellesään helliessä. Tähän asti lähinnä peränaisena kunnostautunut Vaimokin sai ajella siskon kanssa “akkojen ajon” ensi kertaa kipparina – kiiltäähän lakissa tänä kesänä saaristolaivurin nökö.

 

 

Ja kuinka ankealta tuntuikaan palata vielä aivan liian moneksi hetkeksi töiden pariin…

Vaan sieltä se veneilykesä 2018 saapuu – hitaasti, mutta varmasti.

Bruuveri talviunille ja kausi pakettiin

(1.9.-3.9.2017)
Kauden viimeiset ajelut tehtiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Elokuun aikana kotisataman puut olivat vuoranneet Bruuverin tahmaisella lehtikerroksella luvattoman karmeaan kuntoon, joten ennen vesille lähtöä vene oli ensin siirrettävä toisaalle ja pestävä kunnolla.

Kuurausoperaation jälkeen – kun moottori oli jo käynnissä ja kauden viimeinen retki Pinxinmäkeen alkamassa – Aimo lipsahti laiturilta matalaan rantaveteen ja uitti komeasti sekä kengät että sortsien lahkeet. Matka pääsi siis alkamaan lainatuissa Crockseissa, tennareita ja housuja tuulessa kuivatellessa…

 

Lopulta päästiin Pinxinmäkeen nautiskelemaan vielä kerran paikan loistavista eväistä ja mieltä ja kehoa lämmittävistä rommitoteista. Ravintolassa oli tuolloin myös livemusiikkia eri paikallisten kokoonpanojen esittämänä.

Kesken ruokailun ja leppoisan tunnelman ravintolan terassilta havaittiin venepalo keskellä väylää, aivan läheisen Suopellon laiturin kohdalla. Palo roihahti hetkessä ilmiliekkeihin ja korkea savupatsas kohosi taivaalle. Hätänumeroon soitettiin kaiketi useammastakin matkapuhelimesta ja pelastushenkilöstöä alkoi saapua paikalle. Kun jonkin ajan päästä jatkoimme itse matkaa ja ohitimme onnettomuuspaikan, näimme useita henkilöitä Suopellon laiturilla viltteihin ja pyyhkeisiin kääriytyneinä – veneestä sen sijaan ei ollut jäljellä enää kuin hiiltynyt kasa rannalla. Ilmeisesti onni oli ollut mukana matkassa ja henkilövahingoilta oli säästytty.

Hieman koleasta säästä ja syksyn ensimmäisestä kunnon flunssasta johtuen 24 tunnin syysristeily Bruuverilla jäi haaveeksi ja yöksi palattiin mökkimaisemiin.

Vesi oli laskenut Päijänteessä niin matalalle, että kulkeminen kotilaituriin vievällä kapealla väylällä oli jo lähes mahdotonta. Tästä syystä päätettiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen nostaa Bruuveri trailerilleen jo nyt, ennen kuin edelleen laskusuunnassa oleva Päijänteen pinta jättäisi paatin mottiin kotilaituriin.

Vene jätettäisiin ensimmäistä kertaa talvehtimaan mökkitontille: näin vältettäisiin edestakaiset pitkät automatkat veneen kanssa (ja aina hieman epävarmasti toimivien trailerivalojen aiheuttamat sydämentykytykset). Bruuveri kulki Vaimon epäilyksistä huolimatta ketterästi kapeaa mökkitietä pitkin tulevalle talvehtimispaikalleen vanhalle tienpohjalle.


(8.9.-10.9.2017)
Keski-Suomi kutsui Bruuverin miehistöä uudestaan heti seuraavana viikonloppuna, kun veneen talviteloille laitto täytyi saattaa loppuun. Tällä kertaa päädyttiin itse tehdyn kehikko-pressurakennelman sijasta hankkimaan valmis pressukatos, jonka alla vene saisi viettää talvikuukaudet.

Rakentaminen sujui sutjakasti ja paketti saatiin lauantain aikana valmiiksi. (Myöhemmin syksyllä lisättiin ”kärsän” päälle vielä yksi pressu estämään lumen tuiskuaminen katoksen sisälle.)

Syksyn ja alkutalven myöhemmät mökkivisiitit osoittivat, että kattopressun alle tueksi viritetyt kireät köydet eivät riittäneet tukemaan kangasta painavan lehti- ja lumimassan alla, vaan lisäksi vaadittiin puurimoja. Nähtäväksi jää, miten rakennelma kestää koko talven tuiskut ja tuulet.

Kausi tarjosi jälleen vaihtelevista ja välillä hieman haastavistakin sääolosuhteista huolimatta – tai juuri niistä johtuen – hauskoja kokemuksia ja retkimuistoja! Veneiltyjä kilometrejä (kyllä, vielä toistaiseksi kilometrejä…) tuli mittariin komiat yli 700 – tosin öitä Bruuverissa tuli vietettyä vain 12, eli huomattavasti vähemmän kuin edellisen kauden 21 yötä.

Ensi kesänä Bruuverin miehistöön kuuluu Aimon lisäksi myös toinen laivuritutkinnon suorittanut: syksy vierähti Vaimolla saaristolaivuriopintojen parissa ja tentti meni läpi kiitettävällä arvosanalla.

Uutta kautta – ja venemessuja – odotellessa… ⚓

Vaimo

Päijätsalo (Pyydysniemi)

Juuri sopiva paikka perjantai-illan viettoon, ruuanlaittoon ja Radio Suomen Puhelinlankojen kuunteluun löytyi aivan Sysmän ja Suopellon tuntumasta. Päijätsalon Pyydysniemi (61°28,9′ 25°33,7′) on aiemmin vain tyydytty ohittamaan matkalla Pinxinmäkeen tai Sysmään. Tällä kertaa ranta oli kuitenkin aivan tyhjä ja päätimme ottaa viimeisen illan yöpaikaksi tämän meille vielä tuntemattoman Päijänteen kansallispuiston kohteen.

Rannasta löytyi siisti nuotiopaikka, puuliiteri sekä puucee – myös näkötorni vain pienen kävelymatkan päässä.

Puhelinlangat ja ilta-aurinko tahdittivat mukavasti ruuanlaittoa.

Kesäloman viimeisen venereissun ja viimeisen illan kunniaksi oli pussipastan kaveriksi hankittu aineet ”halloumi-munakoisoherkkuihin”. Keittiöksi valjastettiin lähes koko laituri…

Vaimo teki valmisteluja ja Aimo paistoi trangialla.

Herkkuihin kasattiin pohjalle kypsäksi paistettua munakoisoa, päälle rapsakkaa halloumia, väliin kevyesti paistettua tomaattia ja sipulia, nupiksi vielä tuoretta rucolaa.

Ja olihan se hyvää! (Tosin osoittautui lusikka-haarukkavehkeellä hieman hankalaksi syödä…) Tiskivuoro napsahti Vaimolle:

Iltaa istuttiin vielä kotvan ajan nuotiolla, laituriin myöhemmin Lahdesta saapuneen perheen kanssa. Saatiin heiltä parit hyvät retkisatamavinkit Kalkkisten kanavan tuolle puolen ensi kautta ajatellen.

Yö meni melkoista myräkkää kuunnellessa! Kova tuuli herätti kahden aikaan: fenderit nitisivät ja natisivat venettä ja laituria vasten niin kovaa, että oli pakko niitä käydä korjailemassa. Tämän jälkeen uni jatkuikin tulpat korvissa…

Aamukahvin jälkeen lähdimme pienelle amukävelylle näkötornille.

Näkötorni oli sen verran tukevaa tekoa, että kohtalaisesta korkean paikan kammosta kärsivä Vaimokin uskalsi hyvin mielin kiivetä korkeimmalle tasolle. Upeat maisemat!

Tornin infotauluissa kerrottiin seuraavaa:

Yleistä:

-nuotiopaikka

-puucee (perussiisti, joskin jo totuttuun tapaan melko täynnä)

-rantautuminen laituriin kiviä varoen

-näkötorni 500 metrin päässä, upeat maisemat!

-sekä Suopellon että Sysmän palvelut vain pienen ajomatkan päässä

 

Aamiainen oli tarkoituksella jätetty niukaksi. Luvassa oli nimittäin kesän toinen vierailu Pinxinmäen ravintolassa perinteisten burgerien merkeissä!

Pixinmäen burgeri maistui jälleen! (Tosin tällä kertaa sämpylä oli jostain syystä jäänyt varsin vaaleaksi ja burgeri oli hieman jäähtyneen oloinen. Joka tapauksessa, hyvää oli ja kaikki meni!)

Mukaan tarttui kesämuistoksi myös paikallisen yrittäjän valmistamat korvakorut, joita olin ihastellut jo edellisellä käyntikerralla.

Ja niin lähdimme Pinxinmäestä ajamaan haikein mielin kohti kotisatamaa. Tähän päättyisi kesäloman 2017 veneilyt sateineen, paisteineen, retkiherkkuineen ja upeine maisemineen! Vaan vaikka arki alkaa, kenties viime vuosien tyyliin hienoja veneilysäitä löytyy vielä pitkälle syksyyn…

 

Reissumme seuraajia ja lukijoita lämpimästi kiittäen,

Aimo ja Vaimo