Kaunissaari, Pyhtää

Saimme onnekkaina aloittaa veneloman Vaimon isän – Aimon appiukon – veneellä Kotkan edustalla huluppealla kymmenmetrisellä ”keihässalmelaisella”.

Retkemme alkoi kapteenimme kotiuduttua illansuussa vapaaehtoistyökoulutuksestaan (Tall Ships Races- tapahtuman merkeissä) ja pääsimme starttaamaan kohti reissumme ensimmäistä määränpäätä, Kaunissaarta.

Sää oli koko illan sateinen ja osan matkasta myös varsin navakkatuulinen (ainakin näin Bruuverin miehistön näkökulmasta). Saapuminen Kaunissaareen vallitsevissa sääolosuhteissa vaikutti niin haastavalta, että se olisi meillä itsellämme jäänyt tällä kokemuksella haaveeksi – kokenut kipparimme hoiti kuitenkin aluksensa rutiinilla laituriin, vierailevan miehistön ihmetellessä vieressä.

Pikaisella pyörähdyksellä illan päätteeksi Kaunissaaren satamamiljöössä ehdin bongata joutsenpariskunnan poikasineen,

Bruuverin kaksosen (ehkä aavistuksen kaveriaan kehnommassa jamassa),

sekä kiinnostavia paikkoja satama-alueen ympäristössä.

(Päivitetty 4.7.2017)

Uusi aamu valkeni auringon paistaessa siniseltä, pilvettömältä taivaalta.

Aamiaisen jälkeen lähdimme tutustumaan Kaunissaaren maisemiin tarkemmin.

Lounas nautittiin Kahvila Merituulessa, jonka mainostekstissä luvataan ”saaren parhaat kiviarinapizzat”. Kahvilan erikoisuudet Kaunissaaren keisari (kylmäsavulohella) ja Arvo (graavilohella) lunastivat lupauksen: pizzat olivat maukkaat, pohja rapsakka ja täytteitä sopivasti. Parhaat pizzat aikoihin!

Yleistä:

-saapuminen laiturialueelle vaikutti haastavalta kokemattomammalle retkiveneilijälle

-WC-tilat todella siistit (puucee sekä vesivessa)

-suihkutilat todella siistit

-tunnelmallinen miljöö, useita pieniä kohteita tutustuttavaksi aukioloaikojen puitteissa

-mainiot pizzat Kahvila Merituulessa

-5€ päivämaksu / 18€ yöpymismaksu

 

Venekoira Jalin muistolle

Kahtena edellisenä kesänä Bruuverin miehistöön kuului myös legendaarinen perämieskoira Jali, joka omalla hassulla persoonallaan väritti venereissuja. Tutuksi tulivat märät tassunjäljet keulan patjoilla uintireissujen jälkeen (tässä vaiheessa oli jo suosiolla luovuttu ajatuksesta pitää koira vain omalla tontillaan perän sivupenkeillä), Jalin savunhajuinen ulkoilupuku ja varastetut talouspaperit nuotiopaikoilla – unohtamatta luppakorvan itsepäistä murinaa, joka seurasi lähes jokaista pientäkin nuhtelua.

Jali osasi olla (joskus liiankin) innokas vahtikoira, mikä poiki myös lisänimen Villa Sointulan turvallisuuspäällikkö. Vesillä tarkkailun kohteeksi joutuivat milloin kanssaveneilijät lapsineen ja toiset venekoirat, milloin vahtihaukuntaa saivat osakseen myös pelkät kauniit maisemat ilman mitään sen suurempaa syytä (video alla).

Jali otti veneessä matkustamisen rennosti. Edes kovempi tuuli ja isot aallot eivät koiraa haitanneet: siinä vaiheessa kaveri otti lattiapaikan ja jatkoi unia.

Hyvällä kelillä paras matkustuspaikka oli penkeillä maisemia katsellessa tai lattialla isännän jaloissa – mieluiten kuitenkin aina siellä, missä voisi eniten olla tiellä.  Joskus sopivan hetken tullen Jali varasti myös kipparin paikan, eikä hevillä olisi aitiopaikastaan luopunut.

Kesä 2016 jäi Jalin viimeiseksi. Alkuvuodesta 2017 huomasimme, ettei ruoka enää maistunut kuin ajoittain ja koira alkoi laihtua silmissä. Eläinlääkärin tarkemmissa tutkimuksissa Jalin maksasta löytyi ärhäkkä kasvain, joka lopulta vei ystävän niin huonoon kuntoon, ettei tuskaa enää voinut jatkaa. Jali nukkui pois tutuksi tulleella eläinlääkäriasemalla 8.3.2017 kymmenen vuoden ikäisenä.

Jali kulkee edelleen retkillä muistoissa ja jutuissa mukana – moista koirapersoonaa saa toista etsiä. ❤️

Vihdoinkin – venekesä 2017 saa alkaa!

Veneilykausi 2017 käynnistettiin keväällä moottorin perusteellisella jynssäämisellä: kotirannan matala ranta sotkuisine vesineen oli päässyt edellisen kauden lopussa täyttämään moottorin perän hienonhienolla hiekalla. Puhdistuksen jälkeen vesi suihkusi taas iloisesti kuin virtsa pubin nurkalla konsanaan, ja lopulta kaikkien huoltotoimenpiteiden ja varustetäydennysten jälkeen saatiin vene katsastuskuntoon. Käynnistysakkukin vaihdettiin uuteen (mikä mahdollistaa nyt hieman vähemmän näyttävän lähtemisen satamista entisen ”köhö-köhö-köhököhö-köhö” -startin herätettyä jo hieman hilpeyttä).

Jo aiemmin keväällä teimme päätöksen liittyä parin kesän harjoittelun jälkeen viimein mukaan myös seuratoimintaan. Päädyimme lähettämään hakemuksen Tehin Pursiseuraan, jonka komean majakkalipun alla tänä kesänä ensi kertaa seilaamme.

Bruuveri katsastettiin luokkaan kolme ja vene laskettiin vesille. Kesäkuun alussa vesi oli Päijänteessä vielä todella matalalla, mistä syystä venettä ei omaan laituriin uskaltanut moottorilla ajaa: paatti hinattiin käsipelillä rannalta käsin moottori ylhäällä kotilaituriin odottelemaan heinäkuuta. Viime visiitillä veden pinta olikin jo onneksi hieman korkeammalla.

Edellisen kesän lievästi kosteat sääolosuhteet antoivat aihetta pohtia uudestaan muutamia kesän varusteita. Veneen vanhat matot vaihtuivat muoviseen ritilämalliin, joka ei taatusti kastu kovallakaan kelillä. Kertakäyttösadeviittojen tilalle hankittiin jo talvella kunnon sadetakit, myös kosteudenpoistajan varapatruunoita on varattu mukaan.

Kesän 2016 smurffilook. Kesän 2017 päivitetty pariskuntasadeasu.

Kumisaappaiden lisäksi mukaan lähtee myös kumiset uimakengät – näppärät hieman haastavammissa rantautumisissa (ellei aivan välttämättä halua päätyä kuivattamaan kumisaappaitaan nuotiolla).

Ensimmäisenä veneilykesänä pidimme sinnikkäästi kylmälaukkua mukana, kunnes huomasimme sen paitsi vievän liikaa tilaa myös olevan käytännössä lähes mahdoton pitää kylmänä. Viime kesänä mukaan lähtikin vain muonaa, joka säilyy kesän vaihtelevissa lämpötiloissa. Pussipastaa, nuudeleita, säilykkeitä, leipää, makeita ja suolaisia lettuja (valmis lettujauhe), siemeniä, erilaisia kasviksia grillattavaksi – ja hyvin pärjäsi! Samoilla eväillä suunnataan vesille myös tänä kesänä, unohtamatta tietenkään valkoviinipönikkää ja jo perinteiseksi muodostunutta Fernettiä – ihan vain vatsalääkkeeksi.

Jos ja kun kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Bruuveri starttaa vesille ensi keskiviikkona. Ja niin minne? Sen näkee vasta sitten!