Suopotkupallon MM-kisoissa

20-vuotisjuhlavuottaan viettävä FC Tuska suuntasi ensimmäistä kertaa Kainuun korpeen suopotkupallon MM-kisoihin Hyrynsalmelle 13.-14.7.2018. Kisat järjestettiin upeissa maisemissa Vuorisuolla jo 19. kertaa. Joukkueita oli ilmoittautunut mukaan yli 200 ja pelaajia lähemmäs 4 000.

Perjantaiaamuna oli tiedossa aikainen herätys, koska ensimmäinen peli oli alkava jo 10:20. Bussi startattiin Oulusta ennen seitsemää ja muutaman miehistön mukaan noukkimisen jälkeen moottoritie oli kuumennut tarpeeksi ja matka kohti Kainuuta sai alkaa.

Perille suoareenalle saavuttiin vastoin odotuksia hyvissä ajoin. Heti alueelle päästyämme tapahtuman uniikki luonne avartui meille: upeat puitteet, iloiset hassuttelevat ihmiset ja lisäksi tänä vuonna varsin helteinen sää varmistivat, että viikonlopusta tulee taatusti ikimuistoinen!

Osa joukkueestamme oli tulossa paikalle vasta perjantain pelien jälkeen, joten kaksi ensimmäistä peliä piti selvitä kahdeksalla pelaajalla. Suofudiksessa kentällä on 5+1 pelaajaa ja lajina se muistuttaa suosta riippuen vesipalloa tai jotain puulaakipalloiluun viittavaa.

Turnausjärjestäjän lottokone oli arponut ensimmäiseen peliimme vastustajaksi kolminkertaisen maailmanmestarin sekä suoareenan märimmän kentän (nro 9). Pelin voitti ansaitusti Perse Ukot tuloksella 1-0. Vuosien kokemus suolla pelaamisesta oli täysin eri maata verrattaessa FC Tuskan untuvikkoihin. Märällä suolla pelaaminen vaatii taitoa: kahdella jalalla ei juuri pääse etenemään, vaan löytää itsensä haaroja myöten suosta. Yritä siinä sitten pysyä pallon perässä – saati päästä edes peliajalla vaihtoaitioon!

FC Tuska tappiosta huolimatta hurmiollisena ensimmäisen suopelin jälkeen.

Päivän toinen peli oli vuoden 2014 maailmanmestaria Pitskun Sportia vastaan. Suon jumalat olivat meille suotuisia ja taistelimme meille työvoittona 0-0 tasapelin. Mystisiä taruolentoja suurempi kiitos kuulunee kuitenkin loistavasti pelanneelle maalivahdillemme, jota vastustajakin pelin jälkeen ylistävin sanoin kehui.

Pelien jälkeen pääsimme puhdistautumaan saunaan ja virkistävään suolampeen. Myöhemmin otettiin pienet jälkipelit anniskelualueella, kunnes koitti aika suunnata kohti majapaikkanamme toimivaa mökkiä. Mökillä oli luvassa illanviettoa, pihapelejä, saunomista sekä hyvää ruokaa nestetankkausta unohtamatta.

Lauantaina pelit aloitettiin vasta 10:45 Jormaa vastaan. Jormat olivat tankanneet itsensä edellisen illan aikana ylikuntoon, joten joukkueeseen kuulumattomia vahvistuksia valui kesken pelin tasaiseen tahtiin kentälle. Tästäkin huolimatta Tuskalle maalitilin avaus ja lopputuloksena hieno 2-0 voitto.

Alkusarjan viimeisessä pelissä ympyrä sulkeutui, kun peli pelattiin jälleen kentällä 9, tällä kertaa HyMyä vastaan. Peli päättyi hienon taistelun jälkeen FC Tuskan 2-0 voittoon.

FC Tuskan kohtaloksi tuli jäädä maalieron ratkaistaessa alkusarjan kolmanneksi ja näin ollen pudota jatkopeleistä. Jatkoon pääsyyn olisi vaadittu kahdeksan tehtyä maalia ja meillä se jäi tällä kertaa neljään. Omiin ei tullut kuin yksi maali, joten voimme olla erittäin tyytyväisiä suoritukseemme MM-turnauksessa.

Päivän käännyttyä iltapäivän puolelle ja auringon paahtaessa kuumimmillaan oli joukkueemme urheiluosuus suoritettu ja oli jälkipelien aika! Ihan ensiksi kuitenkin jälleen pesulle, saunaan ja suolampeen virkistäytymään – kyllä muuten virkisti niin mieltä kuin kehoakin!

Loppupäivä vierähti nopeasti suoareenalla nautiskellen hienosta päivästä. Tuttuun tapaan jatkoimme takaisin mökille saunomaan ja grillaamaan. Illan päätteeksi otimme vielä suunnaksi Ukkohallan ja viralliset turnausbileet esiintyjineen.

Mitä reissusta jäi käteen?
+ Hieno ja ainutlaatuinen tapahtuma, pelaajat ja ympäristö.
– Joukossa sekä mahtavia, että ei niin mahtavia tuomareita (otannan perusteella mitä vanhempi sitä parempi).
– Kilpajoukkueet pelaavat kentillä 1-2, jotka eivät kyllä varsinaisesti muistuta suota ollenkaan. Harrastelijat pääsivät (ja nimenomaan pääsivät) suohon pelaamaan.
– Ukkohallan alimitoitettu ravintolatoiminta tapahtuman aikaan, juotavaa sai jos sai.

Juuri tulleen tiedon mukaan FC Tuska on ilmoittautunut jo ensi kesän turnaukseen, joka pidetään 19.-20.7.2019. Tule sinäkin, et taatusti kadu!

Lisätietoja ja ilmoittautumiset osoitteessa: http://suopotkupallo.fi/.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *