Venekoira Jalin muistolle

Kahtena edellisenä kesänä Bruuverin miehistöön kuului myös legendaarinen perämieskoira Jali, joka omalla hassulla persoonallaan väritti venereissuja. Tutuksi tulivat märät tassunjäljet keulan patjoilla uintireissujen jälkeen (tässä vaiheessa oli jo suosiolla luovuttu ajatuksesta pitää koira vain omalla tontillaan perän sivupenkeillä), Jalin savunhajuinen ulkoilupuku ja varastetut talouspaperit nuotiopaikoilla – unohtamatta luppakorvan itsepäistä murinaa, joka seurasi lähes jokaista pientäkin nuhtelua.

Jali osasi olla (joskus liiankin) innokas vahtikoira, mikä poiki myös lisänimen Villa Sointulan turvallisuuspäällikkö. Vesillä tarkkailun kohteeksi joutuivat milloin kanssaveneilijät lapsineen ja toiset venekoirat, milloin vahtihaukuntaa saivat osakseen myös pelkät kauniit maisemat ilman mitään sen suurempaa syytä (video alla).

Jali otti veneessä matkustamisen rennosti. Edes kovempi tuuli ja isot aallot eivät koiraa haitanneet: siinä vaiheessa kaveri otti lattiapaikan ja jatkoi unia.

Hyvällä kelillä paras matkustuspaikka oli penkeillä maisemia katsellessa tai lattialla isännän jaloissa – mieluiten kuitenkin aina siellä, missä voisi eniten olla tiellä.  Joskus sopivan hetken tullen Jali varasti myös kipparin paikan, eikä hevillä olisi aitiopaikastaan luopunut.

Kesä 2016 jäi Jalin viimeiseksi. Alkuvuodesta 2017 huomasimme, ettei ruoka enää maistunut kuin ajoittain ja koira alkoi laihtua silmissä. Eläinlääkärin tarkemmissa tutkimuksissa Jalin maksasta löytyi ärhäkkä kasvain, joka lopulta vei ystävän niin huonoon kuntoon, ettei tuskaa enää voinut jatkaa. Jali nukkui pois tutuksi tulleella eläinlääkäriasemalla 8.3.2017 kymmenen vuoden ikäisenä.

Jali kulkee edelleen retkillä muistoissa ja jutuissa mukana – moista koirapersoonaa saa toista etsiä. ❤️

Vihdoinkin – venekesä 2017 saa alkaa!

Veneilykausi 2017 käynnistettiin keväällä moottorin perusteellisella jynssäämisellä: kotirannan matala ranta sotkuisine vesineen oli päässyt edellisen kauden lopussa täyttämään moottorin perän hienonhienolla hiekalla. Puhdistuksen jälkeen vesi suihkusi taas iloisesti kuin virtsa pubin nurkalla konsanaan, ja lopulta kaikkien huoltotoimenpiteiden ja varustetäydennysten jälkeen saatiin vene katsastuskuntoon. Käynnistysakkukin vaihdettiin uuteen (mikä mahdollistaa nyt hieman vähemmän näyttävän lähtemisen satamista entisen ”köhö-köhö-köhököhö-köhö” -startin herätettyä jo hieman hilpeyttä).

Jo aiemmin keväällä teimme päätöksen liittyä parin kesän harjoittelun jälkeen viimein mukaan myös seuratoimintaan. Päädyimme lähettämään hakemuksen Tehin Pursiseuraan, jonka komean majakkalipun alla tänä kesänä ensi kertaa seilaamme.

Bruuveri katsastettiin luokkaan kolme ja vene laskettiin vesille. Kesäkuun alussa vesi oli Päijänteessä vielä todella matalalla, mistä syystä venettä ei omaan laituriin uskaltanut moottorilla ajaa: paatti hinattiin käsipelillä rannalta käsin moottori ylhäällä kotilaituriin odottelemaan heinäkuuta. Viime visiitillä veden pinta olikin jo onneksi hieman korkeammalla.

Edellisen kesän lievästi kosteat sääolosuhteet antoivat aihetta pohtia uudestaan muutamia kesän varusteita. Veneen vanhat matot vaihtuivat muoviseen ritilämalliin, joka ei taatusti kastu kovallakaan kelillä. Kertakäyttösadeviittojen tilalle hankittiin jo talvella kunnon sadetakit, myös kosteudenpoistajan varapatruunoita on varattu mukaan.

Kesän 2016 smurffilook. Kesän 2017 päivitetty pariskuntasadeasu.

Kumisaappaiden lisäksi mukaan lähtee myös kumiset uimakengät – näppärät hieman haastavammissa rantautumisissa (ellei aivan välttämättä halua päätyä kuivattamaan kumisaappaitaan nuotiolla).

Ensimmäisenä veneilykesänä pidimme sinnikkäästi kylmälaukkua mukana, kunnes huomasimme sen paitsi vievän liikaa tilaa myös olevan käytännössä lähes mahdoton pitää kylmänä. Viime kesänä mukaan lähtikin vain muonaa, joka säilyy kesän vaihtelevissa lämpötiloissa. Pussipastaa, nuudeleita, säilykkeitä, leipää, makeita ja suolaisia lettuja (valmis lettujauhe), siemeniä, erilaisia kasviksia grillattavaksi – ja hyvin pärjäsi! Samoilla eväillä suunnataan vesille myös tänä kesänä, unohtamatta tietenkään valkoviinipönikkää ja jo perinteiseksi muodostunutta Fernettiä – ihan vain vatsalääkkeeksi.

Jos ja kun kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Bruuveri starttaa vesille ensi keskiviikkona. Ja niin minne? Sen näkee vasta sitten!

Venekesä 2016 pähkinänkuoressa

Venekesä 2016. Niin. Mitäpä jäi päällimmäisenä mieleen? Märät villasukat? Homehtuneet kertakäyttösadeviitat? Kuomun läpi kahdentoista tunnin sateen jälkeen hyttiin lorissut vesi? Märältä koiralta haisevat matot? Se hetki, kun oli tarkastettu kolmesta eri sääpalvelusta sadetutka, tiirailtu taivas, viritetty vihdoin kaikki varusteet naruille kuivumaan ja alkoi kaikesta huolimatta sataa? Vai kauden lopussa – veneen oltua jonkun viikon kotisatamassa itsekseen – paksun homekerroksen peittämät tekstiilit?

Niin. Se kesä oli sateinen. Siitä huolimatta retrovene Bruuverissa nukuttiin sinnikkäästi 21 yötä, ja ajettuja kilometrejä (kyllä, Vaimo puhuu vesilläkin vain kilometreistä) kertyi rapiat 600.

Toki viime kesään mahtui myös niitä suloisen Suomen suven kauneimpia aurinkopäiviä, jotka mahdollistivat kestokosteiden varusteiden perusteellisemman huollon ja kuivatuksen. Mukavaa oli – säistä riippumatta tai niistä johtuen – ja kauden päättyessä palo takaisin vesille kyti jo mielessä. Haastavat olosuhteet saivat myös pohtimaan varusteiden päivittämistä extreme-olosuhteisiin vielä paremmin sopiviksi.

Tuleva venekesä 2017 olkoon tuuliltaan suotuisa ja sateeltaan niukka. Tai ihan sama. Täältä tullaan, joka tapauksessa!