Odottamaton hotelliloma Jyväskylässä

Jyväskylään (62°14,1′ 25°45,5′) saavuttiin pilvisen sään vallitessa – sadetta oli luvattu vasta myöhemmin iltapäivällä.

Maksoimme yöpymismaksun satamakioskiin ja jatkoimme matkaa kaupungille. Ostoslistalla oli Aimolle Partioaitasta uusi lusikka-haarukka, koska Vaimo hukutti edellisen Sudensaaren laiturin syvään päähän juuri ennen lähtöä. Kuinka ollakaan, kaupungin vaatekaupoilta tarttui mukaan myös muutamia muita ostoksia…

Kun olimme ostosreissumme loppusuoralla, päätimme mennä nauttimaan drinkit johonkin keskustan ravintoloista. Päädyimme Old English Pubin terassille juuri sopivasti vain hieman ennen kuin kunnon sade alkoi. Istuimme terassilla hyvän tovin, eikä sateelle näyttänyt tulevan loppua lainkaan.

Katsottuamme sadetutkaa ja sääennustetta useammastakin sääpalvelusta teimme päätöksen: otamme huoneen jostakin Jyväskylän keskustan hotellista. Kävelimme (lue: juoksimme kaatosateessa) pubin terassilta Sokos Hotel Paviljonkiin, mistä varasimme huoneen. Sen jälkeen jatkoimme lainasateenvarjojen turvin satamaan hakemaan veneestä ”siviilit” – onneksi mukana oli muutakin kuin teknistä vaatetta ja pitkää kalsaria.

Huone oli valoisa ja avara, neljännessä kerroksessa järvinäkymällä. Jätimme läpimärät kengät ja takit huoneeseen kuivumaan ja jatkoimme saman tien hotellin yhdeksännen kerroksen hulppeisiin saunatiloihin häätämään sateen aiheuttamaa hytinää. Toimi!

Saunan jälkeen kävimme ruokailemassa hotellin ravintolassa, Trattoriassa. Alkuun nostettiin kuohujuomamaljat Suomen kesän säälle. Ruuaksi valittiin herkulliset pizzat ja erinomaista, täyteläistä punkkua.

Keilapopot.

Illan päätteeksi kävimme vielä hohtokeilaamassa keskustan Hollywood Bowlingissa. Puitteet olivat hulppeat – vaan niin oli toki hintatasokin…

Yllättävän tasaväkinen lopputulos!

Hyvin nukutun hotelliyön ja erinomaisen hotelliaamiaisen jälkeen heitettiin hyvästit luksukselle ja lähdettiin kohti Bruuverin lomayksiötä. Veneellä huomasimme, että vesi oli illan ja yön aikana tullut pressusta läpi ja koko lattia oli kuivattava maton alta. Onneksi oli muovinen ritilämatto…

Tarkoituksemme oli lähteä kiertämään kävelyreitti Jyväsjärven ympäri (6-13 km), mutta sää pääsi yllättämään jälleen: ukkoskuurot alkoivat puoliltapäivin, eikä vielä puoli viiteen mennessä oltu päästy lähtemään veneestä huoltorakennusta pidemmälle. Taivaalta tuli välillä veden lisäksi myös kohtalaisen kokoisia rakeita.

Nähtäväksi jää, joudummeko jäämään Jyväskylään vielä toiseksi yöksi. Tällä hetkellä ainakin taivas näyttää ja kuulostaa sen verran hurjalta, ettei vesille taida olla menemistä.

(Päivitetty 19.7. klo 10.00)

Niinpä sitä jäätiin Jyväskylään vielä toiseksi yöksi. Vaikka aurinko välillä kurkistikin tummanpuhuvien pilvien lomasta, vallitseva säätila oli kuitenkin epävakainen ja ukkoskuurot yllättivät aika ajoin.

Koska ilta oli vielä nuori, lompsimme keskustaan testaamaan paikan burgeritarjonnan. Päädyimme Revolutioniin tilaamaan ravintolan nimen mukaiset annokset. Kiva yllätys oli, kun alkupalaksi saatiin perinteisten nachojen sijasta rukiisia versioita.

Burgeriaterin parasta antia oli itse burgeri – niin kuin kuuluukin. Kourumalliset ranskalaiset olisin voinut jättää pois kokonaankin – sen verran vähän niissä on enää mitään oikeasta perunasta muistuttavaa. (Perinteiset annoskuvat tuli napattua vasta siinä vaiheessa, kun herkkuihin oli jo kajottu – kertoisiko kenties jotain syöjiensä nälän asteesta…)

Suunnitelmissamme oli vielä käydä testaamassa paikallinen elokuvateatteri. Koska tämän hetkinen elokuva-anti ei oikein sisällöltään kuitenkaan miellyttänyt, lompsimme ruokailun jälkeen takaisin Bruuverille ja vuokrasimme iPadille scifi-jännärin, jota katsoimme lomayksiömme koleassa hytissä.

Vaan missä on Bruuveri?

Illan tullen sääkin selkeni ja seuraavaan sateen ropinaan heräsin vasta aamyöstä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *